Ihanaa, että löysit sivuilleni.
Olen Riitta, varhaiskasvatusopettaja, energiahoitaja ja henkisen tien kulkija. Olen myös vaimo, neljän jo aikuisen lapsemme äiti sekä aiemmin ollut myös tukiperheen äiti ja nyt lisäksi olen kolmen lastenlapsemme onnellinen mummi.
Olen aina rakastanut lapsia, kukkia, luontoa ja eläimiä. Ollut herkkä runotyttö. Kaikki luova toiminta on ollut minulle tärkeää: musiikki, tanssi, näytteleminen, leipominen, askartelu, jooga, perheluontokoulujen ohjaaminen sekä puutarhassa puuhailu. Kaikki lapsuuteni kesät olen viettänyt perheemme vanhalla saaristotilalla meren ja luonnon äärellä Rauman saaristossa. Vanhempieni kuoltua henkimaailma päätti kutsua minua ja avasi samalla selväaistini. Tämän ihmeellisen, upean ja rakkaudellisen enkelikokemuksen jälkeen jokin minussa muuttui: löysin luottamuksen ja rauhan. Elämäntehtäväkseni syventyi toisten ihmisten kuunteleminen, auttaminen ja hoitaminen rakkauden energiaa kanavoimalla.
Tästä kaikesta on nyt yli kymmenen vuotta. Tänä aikana minusta on tullut reikihoitaja, enkelihoitaja, äänimaljahoitaja sekä äänimaljarentouttaja ja metsäkylpyohjaaja. Äänimaljat ovat myös usein mukanani luonnossa ja loppumeditaatiossa. Äänimaljojen ohella käytän myös tarpeen mukaan mm. aromaattisia öljyjä ja puhdistavia suitsukkeita. Kivien ja kristallien ihana värähtely on usein osana hoitojani.
Suunnitelmissa siintävät myös retriitit luonnossa.
Luontaishoitola Valomeri tarjoaa monenlaisia hyvinvointi-ja rentoutuspalveluja. Hoitola löytyy kotini yhteydestä Rauman keskustasta. Yläkerran tunnelmallisessa hoitohuoneessa toimin rakkaudellisen energian kanavana ja autan Sinua pysähtymään tähän hetkeen. Kynttilöiden valossa voit täysin rentoutua ja voimaantua hiljaisuudessa, vain lempeän musiikin soidessa taustalla.
Yksilöhoidot ovat aina huolellisesti etukäteen valmisteltuja, uniikkeja ja intuitiivisesti sekä lämmöllä tehtyjä asiakkaiden toiveita ja tarpeita kuunnellen ja jokaisen korkeimmaksi parhaaksi.
Hoitolassani on tarjolla myös äänimaljarentoutusta 2-6:n hengen pienryhmille sekä ME KAKSIN- erikoishoitoja pariskunnille, ystäville ja läheisille, myös perheille.
Kerron mielelläni näistä Sinulle enemmän tai voit tutustua hoitoihini tarkemmin muilla sivuillani. Kaikista hoidoistani löytyy selkeät hinnastot ja aina on tarjolla lahjakortteja ja usein myös erikoistarjouksia.
“Elämäntehtäväkseni
syventyi toisten ihmisten
kuunteleminen, auttaminen
ja hoitaminen rakkauden
energiaa kanavoimalla.”